4. Kokkaus ja leivonta
Taso: B

Ruokablogin suunnittelu

Ruokablogin suunnittelu

Oletko innokas leipoja tai kokkailija? Tykkäätkö myös kirjoittamisesta tai valokuvaamisesta? Jos vastasit myöntävästi molempiin kysymyksiin, blogin pitäminen voisi olla sinun juttusi! Blogi on kiva tapa taltioida omia tekemisiä ja jakaa hyviä oivalluksia myös muille. Netti on pullollaan erilaisia ruoka- ja leivontablogeja, joten oman blogin aihetta kannattaa aluksi hieman kehitellä. Inspiraatiota saat tutkimalla muiden blogeja. 

Tässä tehtävässä kerätään omaan blogiin liittyviä ajatuksia yhteen ja koostetaan niistä inspiraatiotaulu. Tehtävän voi toteuttaa joko paperille tai tietokoneelle.  

Tee näin

  1. Pohdi, mikä on blogisi aihe eli mistä asioista haluat kirjoittaa. Aihe voi olla vaikkapa kakut, leivonta tai reseptikokeilut.
  2. Kirjoita ylös sanoja, jotka kuvaavat valitsemaasi aihetta. Sanat voivat kuvata esimerkiksi blogin tunnelmaa ja sisältöjä, joita se käsittelee. Nämä sanat ovat blogisi asiasanoja.
  3. Keksi blogillesi nimi. Hyvä nimi kertoo jotain blogin aiheista ja sisällöistä. Se on lyhyt, ytimekäs ja jää mieleen. Hyvä nimi on myös omaperäinen, joten älä kopioi muita.
  4. Kirjoita inspiraatiotauluusi blogisi nimi, aihe ja asiasanat.
  5. Etsi lehdistä tai internetistä blogiisi sopivia kuvia ja liitä ne inspiraatiotauluusi.

Pohdittavaksi

Kuka haluaisi lukea blogiasi? Perustele.