3. Eläimet
Taso: B

Kanin estehyppely

Kanin estehyppely

Tässä tehtävässä opetetaan kanille estehyppyjen alkeita. Kanien hyppykisat rantautuivat Suomeen 1990-luvulla. Hyppykisoja järjestetään yleensä kaninäyttelyiden yhteydessä, mutta myös erikseen. Lisää tietoa hyppykanitoiminnasta ja kilpailuista saat Suomen Kaniyhdistys ry:n kotisivuilta. Esteharjoittelusta saat lisätietoa lajin aktiivisilta harrastajilta. Heihin kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä alusta pitäen, jotta harjoittelu alkaa oikein.

 

Tee näin

  1. Pidä kani harjoituksen ajan valjaissa, jolloin sitä on helpompi hallita. Alustan on oltava tukeva ja sellainen, etteivät kanin tassut luista hypätessä.
  2. Palkitse aina kani herkulla oikeasta suorituksesta. Käyttäydy itse rauhallisesti, älä vaadi kanilta liikaa. Tee mielummin liian helppoja harjoituksia kuin liian vaikeita. Alussa esteet ovat aivan matalalla, ja ensin kuljetaan vain yksi este kerrallaan.
  3. Laita kani esteen eteen. Houkuttele kania makupalalla hyppäämään esteen yli. Anna makupala heti hypyn jälkeen. Voit hieman avittaa myös työntämällä kevyesti kädellä kanin takapuolesta.
  4. Kun yksi este menee sujuvasti ja kani ymmärtää, että sen täytyy hypätä esteen yli, voit lisätä toisen esteen.

Pohdittavaksi

Millaiset estekilpailut järjestäisit? Suunnittele.