6. Leikki ja liikunta
Taso: A

Koulumatkani

Koulumatkani

Koulumatka on sinulle jokapäiväinen reitti. Sanonta ”sen tekisin vaikka silmät kiinni” sopii tälle tuttuakin tutummalle reitille. Liikenteen vaarat ovat joskus piileviä, ja ne saattavat löytyä ihan oman nenän alta. Äkillisesti tapahtuvat asiat ympäristössä saattavat muuttaa liikennetapojasi, vaikka yleensä ei tapahtuisikaan mitään erikoista. Pidä aina silmäsi auki muutosten varalta. Nyt tehdään tehotarkastus koulumatkan tapahtumiin. Silmät auki, korvat hörölle, reppu selkään ja ei kun menoksi!

Tee näin

  1. Muistele koulumatkasi ja piirrä kartta kodista kouluun ajatustesi perusteella. Piirrä tiet, risteykset, liikennevalot ja muut liikkumisesi kannalta tärkeät asiat. Joskus pihassa haukkuva koira tai tulviva ojakin voivat olla piilevien vaarojen aiheuttajia. Jos kuljet bussilla tai koulutaksilla, niin bussin/taksin reittiä ei tarvitse piirtää, matkat kodista pysäkille ja pysäkiltä kouluun riittävät.
  2. Merkitse punaisella reitti piirtämääsi karttaan. Huomioi millä puolella katua kuljet ja mistä ylität tien.
  3. Tee seuraavana päivänä tehotarkkailu koulumatkallasi. Ota edellisenä päivänä piirtämäsi kartta esiin ja tarkasta, olitko muistanut kaiken. Unohtuiko jotakin? Lisää se karttaasi.

Pohdittavaksi

Mitkä ovat koulumatkallasi kohdat, jotka vaativat erityistä tarkkaavaisuutta?