1. Kasvit ja viljely
Taso: B

Voimaa punajuuresta

Voimaa punajuuresta

Voimakkaan värinen ja aromikas punajuuri eli punajuurikas on helppo kasvatettava. Hyvin savisen tai hiekkaisen maan kasvukuntoa ja kuohkeutta voit parantaa sekoittamalla maa-ainekseen muokkauksen yhteydessä kompostia tai kasvuturvetta. Hyvä kasvukunto ehkäisee myös tuholaisia ja kasvitauteja. Punajuuri kannattaa lannoittaa tarkasti lannoitepakkauksen ohjeen mukaan, jotta sille ei ole tarjolla liikaa typpeä. Punajuuri kerää liikatypen mukulaan nitraattina, josta voi olla terveydelle haittaa. Kasvuaika on 2–3 kuukautta lajikkeen ja halutun juureskoon mukaan. Lajikkeita on pyöreitä, pitkänomaisia, raidallisia ja valkoisia. Yhden siemenpussin sisältö riittää noin seitsemälle metrille.

Tee näin

  1. Muokkaa keväällä maa kuohkeaksi ja lannoita se lannoitepakkauksen ohjeen mukaan hyvään kasvukuntoon.
  2. Tee kylvövako haran terällä ja kylvä punajuurikkaan siemenet 3 sentin syvyyteen. Peitä ne mullalla tai hiekalla. Jätä riviväliksi 30 senttiä. Jos maa on kuiva, kastele vaon pohja ennen kylvämistä kastelukannulla.
  3. Kylvämisen jälkeen tiivistä maata rivin kohdalla kevyesti haran lappeella.
  4. Harvenna kylvö lajikkeen muodon mukaan 3–8 sentin välein, kun kasveissa on 2–3 lehteä sirkkalehtien lisäksi. Harvennettujen taimien lehdet voit huuhtoa, käyttää tuoresalaattiin tai wokkiruokiin. Punajuuren suurehkot siemenet ovat moni-ituisia ja yhdestä siemenestä kasvaa 3–5 tainta.
  5. Kitke kesän aikana rikkaruohot ja kompostoi ne. Kastele nuoria taimia kuivina aikoina. Voit lisätä riviväleihin ruohosilppua katteeksi pidättämään kosteutta ja ehkäisemään rikkaruohojen kasvua.
  6. Korjaa ensimmäiset makeat punajuuret, kun ne ovat kasvaneet parin kolmen sentin paksuisiksi.
  7. Nosta varastoitavat punajuuret maasta ennen pakkasten tuloa kuivalla ja aurinkoisella säällä. Katkaise lehdet veitsellä tai käsin kiertäen läheltä juuresta ja vie sato kellariin.

Pohdittavaksi

Miksi on tärkeää, että juurekset säilyvät kellarissa pitkälle kevättalveen?