2. Metsä ja luonto
Taso: B

Hiihtoretki

Hiihtoretki

Suksilla talvinen taival taittuu mukavasti ja hiihtäen pääsee päivän retkellä sujahtamaan paljon pidemmälle kuin jalan. Voitelun ohella on tärkeää, että hiihtäjän muu varustus on kunnossa. 

Valitse oikeanlaiset hiihtotamineet, sillä hikeä valuvana tai hampaat vilusta kalisten on vähintään yhtä ankeaa hiihtää kuin lipsuvilla suksilla. Kerrospukeutuminen on hiihtoretkellä valttia. Ensin urheilukerrasto, joka päästää hien läpi ja pitää ihon kuivana. Sitten imukerros, joka imee kosteuden, esimerkiksi puuvillainen t-paita ja ohuet, pitkät kalsarit. Päälle tuulenpitävä kuorikerros, anorakki ja housut tai joku muu vastaava asu. Kovalla pakkasella kuorikerroksen alla on hyvä olla villapaita, varsinkin pitkällä retkellä. Päähän tietysti pipo.

Äläkä unohda eväitä hiihtoretkelläkään. Varsinkin pitkälle hiihtoreissulle on hyvä ottaa mukaan lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa. Jos aiot lähteä valaisemattomille laduille, ota reppuun mukaan tasku- tai otsalamppu siltä varalta, että pimeä sattuu yllättämään. 

Muista pitemmälle hiihtoretkelle lähtiessäsi vanha viisaus: matka ei tapa vaan vauhti. Pitkää taivalta taitettaessa on voimien riitettävä koko matkalle.

Tee näin

  1. Suunnittele hiihtoretken reitti ennen lähtöä ja arvioi suunnilleen kauanko aikaa retkellä menee.
  2. Pukeudu asiamukaiseen hiihtoasuun sääolot huomioon ottaen.
  3. Kerro kotona ennen lähtöäsi mihin suuntaan olet menossa ja koska aiot palata takaisin kotiin.

Pohdittavaksi

Miten hiihtäminen on muuttunut 100 vuoden aikana?

  • hiihtämisen määrä?
  • hiihtämisen syyt?
  • varusteet?