4. Kokkaus ja leivonta
Taso: B

Kalapuikkowrapit

Hyväkään pihvi ei pelasta ateriakokonaisuutta, jos perunat ovat raakoja ja kastike kylmää. Yksi ruoanlaiton kultaisista taidoista on oikean ajoituksen oppiminen. Tämän tehtävän myötä opit tekemään esivalmistelut ensin. Näin wrappien täyte on ruokailutilanteessa lämmintä.

Tee näin

Ainekset (6 kpl)

  • 6 isoa tortillaa
  • 2 kovaksi keitettyä kananmunaa (7 min)
  • 2 dl ruokajogurttia (6 %)
  • ½ putkilo mätitahnaa
  • ½ dl hienonnettua tilliä
  • 1 maustemitta sitruunapippuria
  • 1 keskikokoinen punasipuli hienonnettuna
  • 1 paketti kalapuikkoja
  • jäävuorisalaattia
  • 1 iso tomaatti
  • 1 maustekurkku
  1. Ota työvälineet ja raaka-aineet esille.
  2. Aloita kastikkeen valmistamisesta. Keitä kanamunat kattilassa kypsiksi. Painele jäähtyneet kananmunat murumaiseksi haarukalla esim. lautasella.
  3. Sekoita munahakkelus, ruokajogurtti, mätitahna, punasipuli ja tilli kulhossa ja laita jääkaappiin maustumaan.
  4. Suikaloi jäävuorisalaatti, leikkaa tomaatti kahtia ja aivan ohuiksi viipaleiksi ja suikaloi maustekurkku.
  5. Paista kalapuikot pakkauksen ohjeen mukaan vähässä rasvassa.
  6. Lämmitä tortillat joko uunissa tai mikrossa.
  7. Kasaa jokaiselle tortillalle salaattisuikaleita, reilusti kastiketta, kaksi kalapuikkoa, tomaattiviipaleita ja kurkkusuikaleita. Käännä tortilla ensin alhaalta ja sitten reunoilta ja taskuiksi, kääräise lautasliinaan ja nauti kylmän juoman kanssa.

Pohdittavaksi

Teet yllätyspäivällisen ystävällesi: alkuruoaksi salaattia, pääruoaksi uuniranskalaiset sekä broilerin minuuttipihvi ja jälkiruoaksi mansikkarahkaa. Kiireen vuoksi et ole ehtinyt tehdä etukäteisvalmisteluja ja nyt (kello on 16:30) sinulla on puolitoista tuntia aikaa ruokailuun. Missä järjestyksessä valmistat ruoat? Merkitse järjestys ja kellonaika, milloin teet mitäkin.