4. Kokkaus ja leivonta
Taso: B

Kreikkalainen salaatti

Kreikkalainen salaatti
Kreikkalainen salaatti

Kreikkalainen ruoka on konstailematonta kotiruokaa. Kreikkalaiset käyttävät paljon valkosipulia sekä oreganoa, meiramia, basilikaa, minttua, rosmariinia, laakerinlehteä ja salviaa. Oliiviöljyä käytetään kaikessa ruoanvalmistuksessa ja myös useimpiin valmiisiin ruokiin lorautetaan tippa oliiviöljyä. Tässä tehtävässä teet ehkä tunnetuimman kreikkalaisen ruoan, kreikkalaisen salaatin.

Tee näin

Kreikkalainen salaatti (4-6 annosta)

  • 1 iso punasipuli
  • 1 pieni jäävuori- eli amerikansalaatti
  • ½ kurkku
  • 4 tomaattia (tai 1 rasia kirsikkatomaatteja)
  • 20 mustaa oliivia
  • 200 g fetajuustoa
  • 1 tl kuivattua oreganoa 

Kastike:

  • ¾ dl oliiviöljyä
  • ¼ dl valkoviinietikkaa
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 tl sokeria
  • ripaus suolaa
  1. Kuori ja leikkaa punasipuli mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi.
  2. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada punasipulin päälle. Anna sipulin marinoitua puoli tuntia.
  3. Kuutioi tomaatit ja kurkku, revi salaatti käsin pienemmiksi paloiksi.
  4. Murenna fetajuusto ja valuta oliivit.
  5. Lado kaikkia aineksia kerroksittain vadille ja ripottele pinnalle oreganoa.

Pohdittavaksi

Mitä tiedät Kreikasta? Piirrä ja kirjoita tietojasi ja mielikuviasi.

Palautukset (0 kpl)

Tässä tehtävässä ei ole vielä palautuksia

Tekijän nimi: Päiväys:

Olen saanut suullista palautetta:

Ohjaajan palaute: