Leikin maailma

Leikki on tärkeä osa lasten maailmaa. Niissä lapsi harjoittelee oppimaan asioita. Leikissä opetellaan myös tulemaan toimeen toisten lasten kanssa. Tunteiden käsittely ja luovuus ovat tärkeitä. Leikillä voi olla myös lapsen itseluottamusta ja omia kykyjä vahvistava voima.

Leikki-osiossa yhteinen tekeminen on jaettu kolmeen eri teemaan: Opitaan leikkien-kokonaisuudessa opitaan nimen mukaisesti leikin varjolla. Yhtä köyttä-teemassa leikit auttavat tutustumisessa ja ryhmäytymisessä. Höyryt ulos tasaa liikaa energiaa. Leikin lisäksi osiossa on myös liikenneturvallisuuteen liittyviä tehtäviä.

Leikin ohjaajan muistilista

  • Kerro säännöt niin, että jokainen ymmärtää ne
  • Jos leikki vaatii ryhmäjakoa, huolehdi siitä, että ryhmistä ei tule aina samat
  • Varmista kysymällä, että kaikki ovat ymmärtäneet ohjeet
  • Uusissa leikeissä ja kilpailuissa on hyvä käydä harjoituskierros
  • Aloita ja lopeta leikki mahdollisimman selkeästi
  • Pyydä lapsilta leikkivinkkejä ja anna heille myös ohjausvastuuta
  • Innostu itse leikkimään! Heittäytyvä ohjaaja on lasten mielestä hauska.