Tarvikkeet

Tee näin

Sähkölässä on ollut juhlatunnelma korkealla. Naisten voimistelujoukkue Voltit oli voittanut MM-kultaa ja Sähkölän keskusaukiolla on ollut tuhatpäinen joukko iloisia juhlijoita. Kaupunginjohtaja Tauno Tasavirta seisoo nyt aukiolla ja raapii harvojen hiuksiensa lomasta pilkottavaa päänahkaansa.

Aukiolla on valtava määrä paperista konfettisilppua, jota paperitykit ovat syytäneet voittoisan joukkueen kunniaksi ilmaan. Kaupunginjohtaja Tasavirta on kauhuissaan siivouslaskusta, joka sotkun lakaisemisesta aiheutuu. “Olisipa jokin halvempi keino saada silppu pois aukiolta”, Tasavirta vaikeroi. “Kuka voisi auttaa minua miesparkaa?”

“Kuulitko?” Elektronman laski alas kutomistyönsä ja kääntyi Wattityttöä kohti. “Ihan kuin Tasavirralla olisi jokin hätänä?” “Kuulinpa hyvinkin”, Wattityttö puuskutti. Hän harjoitteli parhaillaan tekemään yhtä hienoja kärrynpyöriä kuin Sähkölän Voltit. “Lähdetään, meitä tarvitaan”, Elektronman tokaisi. Wattityttö
pyyhkäisi otsansa ja singahti eteiseen. “Tule jo”, hän hoputti Elektronmania.

Wattityttö ja Elektronman löysivät aukiolta vaikeroivan Tauno Tasavirran. Hänen tukkansa näytti, jos mahdollista, vieläkin ohuemmalta. “Voisimmeko me auttaa?” Elektronman laski ystävällisesti kätensä Tasavirran vavahtelevalle olalle. “Keksisittekö keinon siivota tämä sotku?” Tasavirta kysyy.

“Minulla alkaa hahmottua jo ajatus”, Wattityttö pohti ovelan näköisenä. Elektronman taputteli rauhoittavasti Tasavirran selkää. “Ja halpa sellainen?” Tasavirta huutaa Wattitytön jo viilettäessä hakemaan välineitä.

Pohdittavaksi

Miten paperisilppu käyttäytyy, kun hiuksiin hangattu ilmapallo viedään lähelle? Mitä Elektronman ja Wattityttö voisivat ehdottaa Tauno Tasavirralle ratkaisuksi pulmaan?